Köyhyys

Suomenkuvalehden köyhyysjuttu (kannattaa lukea) sai minutkin pohtimaan sinne viivan alle jääneenä, suhdettani moiseen asiaan. Mitään ei minulta puutu (paitsi rahaa joskus).
IsonOmenan turhuuden markkinoilla, käyn apteekissa ja kirjastossa ja ostamassa tuoretta kalaa, muuten se kaikki runsaus ja rönsyily ahdistaa.
Köyhyydessä parasta onkin se, kun tarpeet vähenee ja rupeaa näkemään lähelle.
Vuosikymmenet energiani ja mielikuvitukseni käytin työhön ja yhteiskunnalliseen "puuhasteluun". Ehkä se oli silloin parasta, tai sitten väärin. Virheitä sattuu valintoja tehdessä. Onneksi kuitenkin olin lasten kanssa kotona 11 vuotta. Paljonhan sitä mahtuu, kaikenlaista.

Elämän suurimmat ilot irtosivat kuitenkin lasten kanssa vietetyistä päivistä ja hetkistä, niinkuin nytkin.
Nyt kun kaikki lapset ovat omillaan ja mahdollistaneet minulle vielä mummiuden ilotkin, ei taloudellista hätää ole nimeksikään.

Kirjasto ja kierrätyskeskus, metsä ja merenranta, kaikki kävelymatkan päässä.

Ehkä köyhyys on monelle paremminkin mieletila kuin pankkitilin saldo. Tiedän kyllä, että oikeasti köyhiäkin on maailmassa. Puutteessaeläviä näilläkin leveysasteilla.

Nöyryys

Aamulla päätin että en edes katso kelloa, nukun niin kauan kuin nukuttaa. Heräsin puolenpäivän jälkeen. Söin aamupalan kierrätyslehtiä lueskellen, nautiskellen ja mietiskellen.
 
Nöyryys; yksi niistä aiheista, joka on ollut jo vuosikymmeniä mietintämyssyssäni.
Elää nöyrästi on sama kuin elää täydesti. Nöyränä voi tunnustaa omat rajansa. Rajansa tunnistaen voi elää rohkeasti. Päivittäin, tai ainakin lähes, törmään uusiin asioihin, joista haluaisin selvitä, tai haluaisin niitä ymmärtää. Eikä se edes pelota tai hävetä. On ihanaa kun voi pyytää apua luotettavilta ja arvostamiltaan ihmisiltä, ja saada sitä.

Omia rajoitteitani on se, etten luota järjestelmän/yhteiskunnan tukeen. Hyvinvointivaltiossamme olisi paljonkin parantamisen varaa, ennenkuin siitä olisi todellista apua kaikille tarvitseville. 
Mikään systeemi ei tietenkään korvaa ihmisten toisilleen antamaa apua, pientä eikä suurta.

Ylimielisyys ja uhma; olisivatko ne nöyryyden vastakohtia. Toisaalta, eniten inhosin nöyrä sanaa murrosikäisenä kun ajatukset alkoivat enenevässä määrin olla omatekoisia. Nöyryyden arvelin olevan alamaisuutta, ja sehän ei minulle sopinut.

Olen myös kuullut tai lukenut että nöyryys ja kiitollisuus olisivat sisaruksia. Se sopii minulle.

kolottaa

Kävelin kauniissa aurinkoisessa syyssäässä ja pikkupakkasessa viidenkilsan lenkin. Taitaa olla urheiluvamma, kun lonkka ja polvi vihoittelee, tai sitten pitäisi käydä ostamassa pitkät kalsarit, eikä ulkoilla enää pelkissä farkuissa. Heti seuraavasta eläkkeestä sitten.
Nyt on meidänkin talossa lämpö päällä. Tänä aamuna patterit olivat vielä ihan kylminä ja asteita 18,2.

Jatkoin muutaman päivän ikäistä porkkana-timjamisosetta ja tein siitä rieskoja iltapalaksi. Monesta muustakin taitaa olla jatkojalostukseen, kunhan oivaltaa.

yhteisiä asioita

Lempeissä saunan löylyissä, näin kunnallisvaalien alla, muistui mieleeni  (kau kaaa) miten kaupunginjohtajan vastaanotolla kaikilta ryhmien puheenjohtajilta odotettiin näkymiä tulevaan. Aloitin omani "me virheet" mikä oli illan hauskin juttu, paljon hauskempi kuin se, että söin elämäni ensimmäisen ja viimeisen kerran karhun paistia. Mikä ei ollut sen kummempaa kuin mikään muukaan palapaisti. Ehkä en vain osaa arvottaa oikeita asioita.

Luulen, että suurin osa ihmisistä äänestää ryhmää, johon kokee itse lukeutuvansa/kuuluvansa. Itselleni vihreät ovat aina olleet ainoa mahdollisuus, kun kerran kuvittelen voivani vaikuttaa asioihin. Kun uskon, että demokratia on tapa hoitaa yhteisiä asioita. Kun uskon, että omalla henkilökohtaisella mielipiteelläni on merkitystä, arvoa. Tämän minä pidän. Vaikka olenkin ollut politiikasta "syrjäytynyt" vuosikymmeniä, sen verran olen siivellä ollut, että jaksan uskoa yksilön mielipiteen vapauteen ja merkitykseen.

Vuonna -85, kun astuin remmiin, yhdellä ison puolueen pj:llä oli taitettu lappu, jossa toisella puolella luki Jaa ja toisella Ei. Toisella isolla puolueella eturivissä istuva ryhmän pj nosti peukalon ylös tai osoitti sillä alas. Ja kaikki tiesivät miten äänestää. Silloin ajattelin että eikö valtuutettujen vastuuta voisi hoitaa etänä. Tulisi kunnallekin halvemmaksi.

Levon hetki

Nyt on sitten tunti tanssittu ja kahviteltu Eijan kanssa. Kävely kilometrejä tuli ainakin se seitsemän. Afrotanssi on ihan mukavaa, mutta nyt joudun uudestaan sopeutumaan tunteeseen että en osaa.
Jos saan jaloilla rytmistä ja askelista kiinni, pitäisi vielä käsiäkin heilutella samaan tahtiin. Siinä kohtaa meinaan eksyä. Muut ovat harrastaneet lajia jo 3-10 vuotta ja tällä hetkellä taidan olla ainoa aloittelija.
Onhan sitä jo joitakin vuosia tullut porskuteltua asioiden ja tekemisten kanssa, jotka on voinut kuvitalla osaavansa. Ja nyt tarvitsen opetusta suunnilleen jalasta pitäen.
Ei se nyt ihan nöyryytyksen puolelle mene, mutta on siinä tunteessa sietämistä, kun huomaa miten helppoa se on muille. Mutta kyllä minä vielä opin. Ja sitten kaikki saa nähdä afrotanssi esityksiäni kaikissa kissanristiäisissä. Itse asiassa ehkä esiinnyn jo vauvelin ristiäisissä. Ok, lupaan että en esiinny koskaan missään.

Huilitauon paikka. Kellahdan lehden kanssa sohvalle ja saatanpa torkahtaakin.

ruokapäivä

Silakkapihvien lisukkeeksi tein porkkana-timjamisosetta. Huomenna jatkan sitä keitoksi. Tein myös pakkaseen monta "laatikollista" uuniruokia. Ihan näillä main on aloitettava pakastimen "syöminen". Minusta ei vain taida olla kohtuuden ystäväksi.

Huomenaamulla afroa tanssimaan. Toivottavasti on kaunis ilma niin tulee käveltyäkin 6-7 km. Hain valmiiksi pipon ja käsineet.

aikaa ja sen puutetta

Särkylääkemainoksessa sanottiin että "kun kivulle ei ole aikaa" ja sekös minua vitutti. Samaan kai voidaan sijoittaa muutama muukin hyvä syy: kun surulle ei ole aikaa,tai kaipaukselle tai katkeruudelle, vihalle, ikävälle, yksinäisyydelle jne. Tunteille, jotka itsekukin kokee liian vaikeiksi.
Mahahaavanhan siitä saa, tiedän kokemuksesta. Tosin taudille voi olla monia muitakin selityksiä, mutta tärkeintä on, että että pidät huolta itsestäsi.

Tämän illan motto: kuolema on vaikeinta eläville.

Poljen jalkaa

Pidän Donna Leonin tyylistä kirjoittaa, mutta en kirjojen lopuista. Suututtaa se keinojen vähyys, jolla
komissario Brunetti joutuu sietämään rahan ja vallan voitot, oikeudenmukaisuudesta ei jää hajuakaan.

Suuttumus, varsinkin viha, ovat aina olleet heikkoja kohtiani. Taisin olla noin 18 vuotias kun tunnistin vihaa itsessäni, tai hyväksyin tunteen. Aikaisemmat aavistelut johtivat aina itsesyytöksiin. Uskalsin näyttää negatiivisia tunteitani vain murjottamalla, joka sekin oli kiellettyä. Nyt poljen jalkaa ja päästelen ärräpäitä. Haurastuvien luiden vuoksi kannattanee ruveta miettimään polkasun voimakkuutta.

Pinaattikeittoa en ole sitten lapsuuteni syönyt, eilen kokeilin, ja olihan se parempaa, mutta ei nyt niiin hyvää. Pastaa voi muunnella mielensä mukaan. Viimeksi yhdistelin pekonia, aurinkokuivattuja tomaatteja ja herkkusieniä juustokermalla. Savipadassa muhinut juurespata on myös herkkuani. Itse sävelletty ja sovitettu ruoanlaitto on ihan mukavaa paikotellen, mutta joskus vielä oikasen ja tyydyn ruisleipään tai itseleivottuihin sämpylöihin, joista myös voi tehdä monenlaisia versioita. Kala on kauhean kallista, enkä raaski sitä syödä kuin muutaman kerran viikossa. Toisella kerralla se on silakkaa, kymmenestä fileestä saa 5 silakkapihviä, joista yksi jää vielä leivän päälle iltapalaksi. Hyvä ruoka, parempi mieli.

hitaat aamut

Millään en viitsi aamuisin nousta lämpimästä pesästäni kylmään maailmaan. Tunti jos toinenkin kuluu mietinnöissä tyynyvuorten välissä.

Kuopuksen esikoinen tuntuu suunnattomalta elämän lahjalta. Niin rauhallinen, suloinen ihme, jota voin käydä paijailemassa, joka on neljän päivän ikäisenä äitinsä iholla, sydänäänten ja hengityksen tahdin ulottuvilla. Kovasti ovat asiantuntijoiden ohjeet runsaassa 30 vuodessa muuttuneet. Inhimillisempään ja luonnollisempaan suuntaan mielestäni.

Lähes jokainen ilta ja jokainen aamu mietin että huomenna, tänään tai kohta imuroin. Mutta en sitten viitsikään. Ei paljon huvita pyykinpesukaan tai lakanoiden vaihto. Tänään kuitenkin sain aikaiseksi.

Myöhäinen iltakahvi ja korvapuustit, kaksin kappalein, ei ollut kovin viisasta. Täytyihän niistä leivonnaisista nauttia sen kerran kun niitä on aikaiseksi saanut. Edellisistä korvapuusteista on varmaan toistakymmentä vuotta.

 11-vuotias "herraseura" saa tämän mummin tekemään arvaamattomia. Läksyjen luvun puitteissa, pari kertaa viikossa, ollaan leivottu ja lettuiltu ja pelattu lautapelejä. Sekään ei ole lempipuuhakseni osoittautunut kuin korkeintaan loma-aikoina.

Taitaapi olla niin, että monet vuosikymmenien puolipakot panee kapinoimaan ja haluan tehdä kaiken toisin. Pakkoja on vähemmän kuin mitä koskaan olisin kuvitellutkaan. Lähes kaikki on halusta kiinni. Siitä olen kiitollinen.
Siitäkin, että näkö on tallella ja kirjasto lähellä. Lukeminen kun on suurinta huviani.

ikiaikainen tuutulaulu

Tuuditan tulisoroista
kipenäistä kiikuttelen.
Vaalin pientä valkiaista
Luojan lasta liikuttelen.

Taivahast on lapsi tullut
taivahan tulen kisoista.
Luojan lemmen leikinnöistä
ei vahingon valkioista.

Luojan lykky

Viides lapsenlapsi syntyi tänään.  Ensimmäinen plaatuaan eläkkeellä ollessani. Oletettavasti melko tavallista; suurin osa mummeista on työelämässä. Omat vanhimmat lapsenlapseni ovat jo itse lapsenteko iässä. Sairaan onnellinen olo! Toivoisin voivani olla kokopäivämummi (en toki jokapäivä ja kokoajan, mutta tarvittaessa).

Mukava päivä

Sain lounasvieraaksi ystäväni vuosikymmenien takaa. Toki on tavattu pikaisesti erilaisissa perheiden pippaloissa, joissa päällimmäisiä kuulumisia vaihdellaan. Tämänpäiväisissä keskusteluissa löytyi sama vanha Jari 70-luvulta, arvoineen kaikkineen. Ja fruE sopi joukkoon kuin nenä päähän. Olipa mukavaa.

Useaan otteeseen olen miettinyt vakavissani kenelle vihreälle ääneni annan. Valinnanvaraa kyllä löytyy, mutta luotanko niihin vanhoihin, joiden kanssa toimin 80-90-luvuilla, vai olisivatko nuoret kolme-nelikymppiset enemmän ajanhermolla. Sietäisivätkö ja sopeutuisivatko paremmin muutoksiin (edes silloin kun sielu sietää) ja näkisivät laajemmin koko yhteiskunnallisen kirjon. Ikä-, työ-, varallisuus-, koulutus-, asumisolot- ja seutu ympäristöä koskevine päätöksineen. Monikulttuurisuus ja kansainvälistymiskysymykset, elinkeinopolitiikkaakaan unohtamatta. Miten tahto ja mieli taipuu. Näihinkin joutuu kantaaottamaan, jos tulee valituksi. Äänestin nuorempaa, esikoiseni ikäistä.

maa kutsuu

Tietysti vanhalla maha ja tissit roikkuu, mutta että vielä hampaatkin putoaa, on se niin väärin. Akuuttiaikaa yritän huomisaamuna varata jospa hammaslääkäriasiantuntija sais vielä jollain sinitarralla tai erikeepperillä pelastettua.

Niin olen iloinen tästä uudesta koneapulaisesta, vaikka hitaasti opinkin käyttämään, kun kärsin väärän näpäytyksen katastrofista. Raastinrautaa, kaulinta ja juustohöylää kyllä käytän rohkeasti.

Uusi lelu

Kuopus toi uuden läppärin viikkoja sitten hajonneen tilalle ja esikoinen istui päivän ja illan auttamassa alkuun. Blogi onkin minulle ihan uusi ajanviete, tositarkoituksella, toivoisin. Kiitoksia tyttösilleni alkumetreistä. Tervetuloa seuraamaan tai vain vilkuilemaan arjen ihmeitäni.