ainajoskus

Kun kuopus oli pieni tytön tylleröinen hoidin kotona useita lapsia omieni lisäksi, ettei tarvinnut omiani viedä hoitoon. Kerran hän sitten, äidin hoputtaessa laumaansa sisään, huusi että "äiti älä lyö". Minä kun en ole kuuna kullan valkeana ketään lyönyt; paitsi kerran, 5-6 vuotiaana, naapurin Leenaa, jonka kanssa tapeltiin siitä voiko Markus-setä näkyä radiosta.
Isommat sisarukset (M&T), tarinankertojia kun olivat hekin, kertoivat Somerolla, pysäkin takametsän siimeksessä elelevästä ihmissudesta. Se tarina upposi liiankin hyvin kuopukseen. Muistaa vieläkin pysäkin.

Satojen kouluttamieni maahanmuuttajien joukossa oli tyylikään näköinen, keski-ikäinen herra, joka useampaan kertaan kertoi olevansa korutaiteilija, suunnitteli ja teki kuulema hopea ja kultakoruja. Etsin hänelle kieliharjoittelupaikkaa Kalevalakorua myöten, olin vähän närkästynyt, kun ei kukaan huolinut. Loppujenlopuksi kuukausien kuluessa selvisi, että hän olikin rannoilla myynyt koruja.

Koko ikäni olen käyttänyt julkista liikennettä ja kun työvuosia kertyi reilut neljäkymmentä on bussimatkoja tullut tehtyä aika monta.  Kerran joku nainen huusi noin metrin päästä, että vitun huora mene pois täältä, yms rumaa ja tyhmää. Toisen kerran, taas bussipysäkillä humaltunut mies nimitteli neekerinnussijaksi, kun juttelin vietnamilaisen kanssa. 

Tunnen pienen pojan, joka tulee silloin tällöin koulusta pahoilla mielin. Taas jostain tekosesta tai tappelusta syytettiin juuri häntä. Onko jo lapsiryhmässä turvallisinta tietää kuka aina tekee mitäkin. Onko kukaan kertonut, että ajattelukin on sallittua.

Se että kerran humahutin Leenaa ei enää kulje varjona 65 vuotiaalle. Tiedän että en lyö ketään, mutta mitä jos naapurin mummo seisoi korva ovessa, onko hänellä kerrottavaa toiselle naapurille. Olinko kenties jonkin aikaa lastenhakkaaja.
Laitanko tästä lähtien kaikki koruntekijät mielessäni sitaateihin.
Kulkeeko jossain ihmisiä, jotka minut nähdessä ajattelevat että tossa se huora ja neekerinnussija menee.

Ei kai se noin yksinkertaista voi olla. Vai onko sittenkin.
Meille isoille ihmisille juorut ja leimat tuntuu hyttysenpistoilta, kun taas pienet ihmiset, joilla ei vielä ole itsetuntemus rakentunut, saattavat satuttaa itsensä pahastikin. Eiköhän sitä aika pieneksi tuntisi itsensä itsekukin jossain kaukana kaukana omasta kielestään ja omaksutuista arvoista ja tavoista.

Melko monesti minäkin olen ymmärtänyt väärin tai ilmaissut itseäni niin, että olen tullut väärinymmärretyksi.
Joskus olen päästellyt pieniä valkeita valheitakin.


Jos kaikki tämä ja paljon muuta olisi tapahtunut vaikka Kongossa, (minulle valkolaiselle) olisinko vetänyt johtopäätökseksi, että hulluja noo kongolaiset, tai ainakin rasisteja.

Joskus on niin vaikea ymmärtää toista samanmoista, vaikka kieli ja kulttuuri olisivatkin samat.

Muuttuva maailma, elämä täällä kotosuomessakin, edellyttää myös meidän kaikkien muuttumista. Ei ennen ollut sen paremmin. Meillä on sentään ajattelun ja ilmaisun vapaus, on on.

Joulun aikaan

Melkein tärkeintähän se syöminen on jouluna. Ainoastaan yhdessäolo menee ohi. Oli niin mukava nähdä lapsenlapsia, niitä aikuisia miehiä, oikein ajan kanssa. Kiitos.

Joulurauhaa

JOULURAUHAA, RAKKAUTTA JA ILOA!

Ajatuksia manipuloinnista

Hiljaisuus antaa ison avaran tilan ajatuksille. Ja tuntemuksille. Aina se ei kuitenkaan ole niin kivaa.

Nyt kun olen ottanut "käsittelyyni" manipuloinnin, huomaan miten huomaamattomasti ihmiset (jotkut) ovat opineet sitä käyttämään. Usein itsekään sitä tiedostamatta.
Ja miten jotkut toiset ottavat kaiken vastaan, edes tunnistamatta manipulointia.
Ehkä meissä kaikissa on sitä vikaa, ja joskus se lienee tarpeellistakin.

Ihan pienet lapsetkin saattavat olla taitavia manipuloimaan (suloisuudellaan, iloisuudellaan, kauneudellaan). Ja toiset manipuloivat kaikissa ihmissuhteissaan.
Isommassa mittakaavassa, läpi historian havinan, on ollut alistavia ja agressiivisia ja autoritäärisiä tai karismaattisia johtajia, jotka kansat hyväksyvät hurraten. Mitä kaikkea onkaan hallittu ja piilotettu manipuloinnin keinoin. Aika paljon on mielestäni kysymys vallan käytöstä.

Pääasiassa pidän itseäni reippaana ja rohkeana selviytyjänä, mutta toinen puoli minusta on hyvin vastaanottavainen ja alistuva.
Byrograattinen järjestelmä, ilman inhimillisyyttä, tekee minut avuttomaksi.
Arvostan kovasti ihmisiä joilla on rohkeutta kohdata ihminen yksilönä, asiakkaan, potilaan tai lapsen
sijaan (haloo oikeesti aikuiset). Ja toimia oman oikeudentajunsa mukaan.
Siihen tarvitaan ainakin itsensä arvostamista ja rohkeutta rikkoa rajoja, ainakin siirrellä niitä vähän.
Eikä se ainakaan helppoa ole.

Toivotan oikein Rauhallista Joulua, paljon Rakkautta ja Hyvääkin Parempaa Uutta Vuotta!  

Luettua/koettua

Eilen sain luettua yhdysvaltalaisen psygologin ja erityisopettajan Torey Hayden kirjoittaman kirjan Hiljaisuuden lapset. Yhdeksän vuotiaan, kaksi vuotta kaapattuna ollen tytön, neljä vuotiaan älykkään ja iloisen pienen puhumattoman pojan ja 82 vuotiaan syvästi masentuneen naisen todellisuuteen pohjautuvat tarinat.

 Minua miellytti myös se, että ns. asiantuntija uskalsi jatkuvasti ja avoimesti tarkastella omaa toimintaansa, ja uskalsi nähdä myös virheensä, jolloin pystyi tarvittessa muuttamaan toimintatapojaan.
Ajattelen, luulen,  että ihmiset, jotka eivät uskalla nähdä tai kohdata avoimin silmin omia tunteitaan ja kokemuksiaan, eivät myöskään pysty kohtaamaan toisten iloja ja suruja suurella sydämellä.

Minulle hiljaisuus, vetäytyminen, eristäytyminenkin, tekee hyvää. Tiedän olevani rakastettu ja tärkeä. Ja minä rakastan.  

Manipulointi on päivän sana.

Sanan voimaa

Eilen sain yökylään ihanan Emilin (2 kk).
Siinä vatsani päällä köllötellessään puhui syvällisiä.
Pienin ääntein ja huokauksin.
Ja ymmärsin, että merkityksillä merkitsemillämme sanoilla ei olekaan niin suurta merkitystä.

Luulen ymmärtäneeni tämän pienen ihmisen sanomisia enemmän kuin hän minun.

Vähän yleistäen, ei sanoilla olekaan niille antamaamme merkityksen voimaan.

Katse ja äänensävytkin kertovat enemmän.
Olen sanaton suuren rakkauden edessä.

Minulle tämä pieni ihme on muistuttanut elämäni tärkeimmistä ja onnellisimmista ajoista.
huhtikuusta 1970, marraskuusta 1973 ja lokakuusta 1979.

Eikä ihmeiden aika ole ohi vieläkään, vaikka onkin muuttanut muotoaan.

Monesti olen ajatellut, että otan kuvia pienen rakkaani ilmeistä ja ihmetyksistä,
mutta aina unohdan välineet.
Luulen, että ikäni mä muistan tän.


Valokuvat ovat olleet mannaa särkyneelle sielulleni, ja olen ruokkinut niillä itseäni.
Mutta tuntuu, että elän nyt niin hetkessä, etten muista kameran olemassaoloakaan.
Ei se mitään.  Monenlaista sattuu.

Jokainen ilonhetki rakentaa.

Kulkimet

Uudet turvalliset kulkimet, joista nautin joka askeleella. Yhtään ei pluikastuta. Icebug Partioaitasta.

Kiitos tyttöseni.

Vieläkään en ihan luota askellukseeni, ja hämmästyn, kun joku onnistuu ylittämään kaikenkattavan torjuntani.
Joku vieras nainen puhui minulle tänään, kun yritin keskittyä vain pystyssä pysymiseen.
Huomasin että voin yhtaikaa katsoa, kuunnella ja pysyä pystyssä.
Nyt voin ainakin luottaa viimeksi mainittuun. Kaatuilemattakin voi kulkea, liukkaallakin.  

Katse eteenpäin ja ympärille

Tälle lahjakkaalle kaatuilijalle tyttökullat ostivat Icebug-nimiset nastoitetut talvikengät.
Jos olisivat odottaneen joulupuukkiin asti, kyynärsauvat olisivat saattaneet olla parempi lahja. Sitäpaisi uskoni kaikenmaailman pukkeihin on lopullisesti karissut.
Ihana ulkoilla kun voi katsoa eteen ja ympärilleen.
Niin olen tottunut nöyrästi katselemaan jalkoihini, että ryhti ja tahti paranivat huomattavasti  molemmat. Saatoin katsoa jopa ihmisiä silmiin, muistaakseni.
Tehtiin kuopuksen ja kullannupun kanssa varmaan viiden kilsan kävelylenkki.

Ylensyöntiä

Ihana elämänvaihe, kun melkein aina lapsiani tavatessa minä opin jotain uutta.

Tänään haudutetut juurekset. Lanttua, naurista, porkkanaa, perunaa ja punajuurta kuutioituna. Pyörittelin niitä rypsiöljyssä johon olin lorauttanut soijaa ja suolaa ja vähän hunajaa.
Eri makuisia versioita voi kehitellä vaikka erilaisilla yrteillä.
250 astetta 10 minuuttia, käännellään ja paahdetaan vielä toiset 10 minuuttia.

Ilojakin

Veeti teki eilen joulutähden keittiön ikkunaan. Parin päivän ikäinen luistinrata on jatkuvasti käytössä, heti aamutuimaankin. Kivaa katseltavaa kahvikupposen äärellä.

Itkutta

Ei yhtään itkua tänään. Taisi olla toinen päivä pariin viikkoon kun pysyin kuivin silmin. Tapasin Veetin, joka teki ikkunalleni ison ihanan joulutähden.
Ja sain pidellä pientä Emil-murusta, niin ihanaa ja rakasta.
Ja olen suunnattoman kiitollinen Annelle, rakkaalle serkkutytölle, joka osasi antaa odottamisen aihetta tälle murheen murtamalle.
- minkä murheen
- monen murheen
- minkä monen
- monien vuosien
- minkä vuosien
- lapsuuden, aikuisuuden, vaimona ja äitinä olemisen,
työntekijän ja työnantajan.
- itselleen uskottomana olemisen vuosien.
- itsensä harhauttamisen ja pettämisen vuosina.
- aamen 

Opettelen arvostamaan itseäni äitinä....äitinä....äitinä......mummina.....minuna, Pirjona (huom. isoP)

Luja on kuitenkin uskoni ylösnousemiseen.
Viimeistään keväänkorvilla.

nimimerkki: kokenut tietää (jos nyt ei kaikkea, mutta masennuksesta jotain)

Suihkussa

Kun kuivalla iholla astuu täysillä suihkuttavaan suihkuun, kestää kauan ennen kuin kastuu. Pisarat vain käväisevät iholla.
Joidenkin iho tai silmät pysyy kauemmin kuivana kuin toisten. Loppujen lopuksi kaikki kastuu.

Syksyn aikana olen kymmeniä kertoja selannut tuhansia valokuvia. Lapsia, luontoa ja matkoja.
Suru, pettymykset, epäonnistumiset, ne ovat jääneet kuvien ulkopuolelle. Hyvä niin, mutta tälle minälle ne putkahtaa aika-ajoin iholle, enkä niitä ihan helposti kuivatuksi saa.

Samalla tavalla kuin suihkun jälkeen seisoo märkänä ja suihkuverhon alta kylmyys alkaa jaloista nousta ylöspäin, minä tärisen nyt. Enkä saa itseäni kuivaksi millään.