Kasvattakaa oma ruokanne

Mieletön, mieletön maailma.
Luin juuri Niklas Toivakaisen kirjoittaman artikkelin "Kasvattakaa oma ruokanne"
Kaveri on puoli vuotta Intiassa kirjoittamassa väikkäriään (filosofia) mutta sanailee tavalla, jonka minäkin ymmärrän, globaalista taloudesta, suuryrityksistä, Intian ja koko maailman maatalouden nykytilasta ja tulevaisuudesta ja solidaarisuudesta.
Ja Ganhin ajatuksista, joiden mukaan elämä muodostaa jakamattoman kokonaisuuden, jonka seurauksena jokaisen ihmisen teot ja elämäntavat ovat aina yhteydessä toisiinsa, myös unohdettuihin, syrjäytyneisiin ja kärsiviin.
Kirjoituksessa pohditaan myös rakenteellista väkivaltaa, jolta kukaan meistä ei voi välttyä. 
Hän kirjoittaa myös siitä mitä me voimme tehdä, mekin.
Kopion jutun "Matildalle" fb:sta.

Kaikesta huolimatta sininen taivas, joka näyttäytyi hetki sitten, on niin niin kaunis.

pakkaspäivä

Outo valoilmiö taivaalla sai ulos liikkeelle, runsaan tunnin lenkki pirtsakassa tuulettomassa pakkasessa. Kyllä on kaunis tämä maa. Päiväkin on huomattavasti pidentynyt. Villakoirat loisii tyytyväisenä nurkissa ja imuri odottaa nälkäisenä. Minä nukun tyytyväisenä 12 tuntia vuorokaudessa (kunhan saan unen päästä kiinni), eikä ketään haittaa. Joskus mietin miten olen aikani jaksanut; avioerosta kun on runsaat 30 vuotta. Kaikkea sitä sattuu ja tapahtuu. Nyt kerään herkkuja pöydälle ja katson Kieslowskin Valkoisen.  

kuvia

Rohkeasti yritän taas siirtää kuvia kamerastani.

Vauhdikasta menoa mummin luona ja legot levällään.

Taavi ja Elviira pientä Emil serkkuaan tapaamassa.

Putipuhdas pienimies äitinsä käsivarsilla.

Tämä reipas mummeli käveli tänään 6 - 7 km Maarian ja vauvelin kanssa Tapiolaan vauvauinti-infoon ja sitten kirjastoon. Ensi viikolla Emil aloittaa ensimmäisen harrastuksensa. Jo on aikakin kun ikääkin on lähes 3 kk.

Senor Peregrino

Luin ihanan kirjan. Sain sen joululahjaksi tyttäreltäni. Kubassa syntynyt Samartin kirjoittaa kuin Isabel Allende tai Paulo Coelho. Minulle kirja kertoi tarinoita totuudesta ja toivosta. Ja niiden kaikkien voimasta. Tietysti ruokin sieluani uskonvahvistuksena siitä, että jokaisella on oma totuutensa. Ja oikeus niihin. Toivottavasti myös rohkeutta elää niiden mukaan.

Kun näin pitkälle pääsin en rupea enää kuvaa räpläämään. Olkoon kallellaan.

raivausta

Näin unta, että olin mielettömän suuressa varastossa töissä. Pienen kylän tai esikaupungin kokoisessa. Lajittelin pultteja ja ruuveja, siirtelin isoja vesipulloja, enkä ymmärtänyt toisten käyttämiä termejä tai sanoja. Mutta olin vahva ja reipas. Minkäänlaista opastusta tai perehdytystä en saanut. Kyselin ja tein kaikenaikaa, muita apinoiden, vaikka en tarkoitusta ymmärtänytkään. Mitään pukuhuonettakaan tai kaappia en itselleni löytänyt. Ja siellä oli suunnattoman suuria koneita (pienen kerrostalon kokoisia), eikä niiden liikkumisessa ollut mitään järkeä. Loppujen lopuksi ne yritti kaapata, tai jotain, minut kauhuriinsa.

Eilen katselin tietsikkavainaaltani pelastettuja kuvia. Siellä oli myös lukemattomia kuvia varastoista. Kurssitimme maahanmuuttajia mm varastoalan töihin. Teimme sanastoa selityksineen, kävin ties kuinka monessa varastossa tapaamassa työnohjaajia ja yhdessä olin viikon töissäkin ymmärtääkseni edes jotain alasta.
Ja nyt ne tulee uniini, lähes 10 vuoden viiveellä.

Muruseni mun on monesti sanonut, että hävitä kaikki työhön liittyvä koneeltasi. Nyt läks. Mutta mitäköhän sieltä vielä eteeni tuleekaan.

Nyt kun rojekti alkoi, ryhdyin siivoamaan romuvarastoani, jota joskus on vaatehuoneeksikin kutsuttu. Siellä kun säilyttelen lasten ja lastenlasten tarpeelliseksi katsomiani tavaroita. Kuten palapelejä, vhs-videoita, kirjoja, vanhoja verhoja ja lakanoita yms. Ei sitä koskaan tiedä mitä joku joskus tarvii.

Tiedän ja olen sisäistänyt kierrätyskeskuksen. On sinne kannettukin kassikaupalla kevyemmästä päästä. No, tää on nyt tätä. Joskus jotain muuta. Ei se ole vaarallista, ehkä kuitenkin tarpeellista.

värejä

Kieslowskin Sinisessä oli sitä hiljaisuutta joka minussakin asuu. Elokuvan musiikki värittää tunnelman täydelliseksi.
Olen katsonut useampaan kertaan kaikki Kieslowskin värit ja toistaiseksi Sininen on aina osunut eniten.
Odotan jo Valkoista ja Punaista.

Metsän tarina

Kävin eilen 7 ja 9 vuotiaiden lastenlasten kanssa katsomassa "Metsän tarina" nimisen suomalaisen dokumentin elokuvateatterissa. Itsellenikin tarjoutui ihan uusia tarinoita suomalaisista metsistä, enkä niin värikylläistä luontoa, pysähdyttävine kuvineen ja eri vuodenaikoineen, ole ennen nähnytkään.  Toisin kuin dokumentin tekijöiden 4 vuoden kootut kameran tallenteet (upeaa työtä), koemme ja näemme vain välähdyksiä kokonaisuuksista.
Oravatkin kun ovat niin vikkeliä, eivätkä meidän lintukokoelmammekaan ole esim. kolibrien väriloiston vertaisia, joita lapset kenties ovat tottuneet luontodokumenteissa näkemään.

Luontokokemuksia ei näiltä lapsilta kuitenkaan pitäisi puuttuman. Niin Nuuksiot kuin tunturitkin ovat vanhempiensa kanssa kolunneet pienestä pitäen.

Dokumentin kerronta kuin musiikkikin oli mielestäni kohdallaan.
Seitemänvuotiaalle energiapakkaukselle tahti tuntui kuitenkin olevan liian hidas, äksöniä taisi olla liian vähän.

Koin myös itse vahvasti kuuluvani hiljaiseen ja verkkaiseen metsän kansaan.