Kävin eilen 7 ja 9 vuotiaiden lastenlasten kanssa katsomassa "Metsän tarina" nimisen suomalaisen dokumentin elokuvateatterissa. Itsellenikin tarjoutui ihan uusia tarinoita suomalaisista metsistä, enkä niin värikylläistä luontoa, pysähdyttävine kuvineen ja eri vuodenaikoineen, ole ennen nähnytkään. Toisin kuin dokumentin tekijöiden 4 vuoden kootut kameran tallenteet (upeaa työtä), koemme ja näemme vain välähdyksiä kokonaisuuksista.
Oravatkin kun ovat niin vikkeliä, eivätkä meidän lintukokoelmammekaan ole esim. kolibrien väriloiston vertaisia, joita lapset kenties ovat tottuneet luontodokumenteissa näkemään.
Luontokokemuksia ei näiltä lapsilta kuitenkaan pitäisi puuttuman. Niin Nuuksiot kuin tunturitkin ovat vanhempiensa kanssa kolunneet pienestä pitäen.
Dokumentin kerronta kuin musiikkikin oli mielestäni kohdallaan.
Seitemänvuotiaalle energiapakkaukselle tahti tuntui kuitenkin olevan liian hidas, äksöniä taisi olla liian vähän.
Koin myös itse vahvasti kuuluvani hiljaiseen ja verkkaiseen metsän kansaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti