Khaled Hosseinin: Tuhat loistavaa aurikoa on yhtä hyvä kuin Leijapoikakin. Edellinen kertoo 15-vuotiaasta Mariamista, joka lähetetään Kabuliin naitettavaksi 30 vuotta vanhemmalle Rashidille.
Leijapoika kirjana on samaa luokkaa lukukokemuksena. Elokuvat jättää aina niin paljon kertomatta, mielestäni.
"Piin elämää" luen parastaikaa. Yann Martel kirjailijana nousee mielestäni (181 sivua luettuani), arvoon arvamattomaan v. 2003 julkaistun suomenkielisen käännöksen elokuvaversion julkisuuden myötä.
Cesilia Samartinon kirja "Senor Peregrino" joka kuvaa latinalaisamerikkalaisten siirtolaisten elämää USAssa, on mielestäni sekä kirjallisesti että kerronnaltaan parempi.
Molemmat ovat tarinoita, mikä on mielestäni suurenmoista. Intiaanien ja saamelaisten tarinat, samoin kuin esim. etelä-amerikkalaisten tai afrikkalaisten tarinat, kertovat kansojen perinteistä ja kulttuurista jotain tai paljon.
Kaikilla meillä on oma tarinamme.
Vaan kuka ne kertoisi, ja miten.
Yhtä arvokkaita yhtäkaikki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti