Kieslowskin Sinisessä oli sitä hiljaisuutta joka minussakin asuu. Elokuvan musiikki värittää tunnelman täydelliseksi.
Olen katsonut useampaan kertaan kaikki Kieslowskin värit ja toistaiseksi Sininen on aina osunut eniten.
Odotan jo Valkoista ja Punaista.
lauantai 5. tammikuuta 2013
perjantai 4. tammikuuta 2013
Metsän tarina
Kävin eilen 7 ja 9 vuotiaiden lastenlasten kanssa katsomassa "Metsän tarina" nimisen suomalaisen dokumentin elokuvateatterissa. Itsellenikin tarjoutui ihan uusia tarinoita suomalaisista metsistä, enkä niin värikylläistä luontoa, pysähdyttävine kuvineen ja eri vuodenaikoineen, ole ennen nähnytkään. Toisin kuin dokumentin tekijöiden 4 vuoden kootut kameran tallenteet (upeaa työtä), koemme ja näemme vain välähdyksiä kokonaisuuksista.
Oravatkin kun ovat niin vikkeliä, eivätkä meidän lintukokoelmammekaan ole esim. kolibrien väriloiston vertaisia, joita lapset kenties ovat tottuneet luontodokumenteissa näkemään.
Luontokokemuksia ei näiltä lapsilta kuitenkaan pitäisi puuttuman. Niin Nuuksiot kuin tunturitkin ovat vanhempiensa kanssa kolunneet pienestä pitäen.
Dokumentin kerronta kuin musiikkikin oli mielestäni kohdallaan.
Seitemänvuotiaalle energiapakkaukselle tahti tuntui kuitenkin olevan liian hidas, äksöniä taisi olla liian vähän.
Koin myös itse vahvasti kuuluvani hiljaiseen ja verkkaiseen metsän kansaan.
Oravatkin kun ovat niin vikkeliä, eivätkä meidän lintukokoelmammekaan ole esim. kolibrien väriloiston vertaisia, joita lapset kenties ovat tottuneet luontodokumenteissa näkemään.
Luontokokemuksia ei näiltä lapsilta kuitenkaan pitäisi puuttuman. Niin Nuuksiot kuin tunturitkin ovat vanhempiensa kanssa kolunneet pienestä pitäen.
Dokumentin kerronta kuin musiikkikin oli mielestäni kohdallaan.
Seitemänvuotiaalle energiapakkaukselle tahti tuntui kuitenkin olevan liian hidas, äksöniä taisi olla liian vähän.
Koin myös itse vahvasti kuuluvani hiljaiseen ja verkkaiseen metsän kansaan.
maanantai 31. joulukuuta 2012
ainajoskus
Kun kuopus oli pieni tytön tylleröinen hoidin kotona useita lapsia omieni lisäksi, ettei tarvinnut omiani viedä hoitoon. Kerran hän sitten, äidin hoputtaessa laumaansa sisään, huusi että "äiti älä lyö". Minä kun en ole kuuna kullan valkeana ketään lyönyt; paitsi kerran, 5-6 vuotiaana, naapurin Leenaa, jonka kanssa tapeltiin siitä voiko Markus-setä näkyä radiosta.
Isommat sisarukset (M&T), tarinankertojia kun olivat hekin, kertoivat Somerolla, pysäkin takametsän siimeksessä elelevästä ihmissudesta. Se tarina upposi liiankin hyvin kuopukseen. Muistaa vieläkin pysäkin.
Satojen kouluttamieni maahanmuuttajien joukossa oli tyylikään näköinen, keski-ikäinen herra, joka useampaan kertaan kertoi olevansa korutaiteilija, suunnitteli ja teki kuulema hopea ja kultakoruja. Etsin hänelle kieliharjoittelupaikkaa Kalevalakorua myöten, olin vähän närkästynyt, kun ei kukaan huolinut. Loppujenlopuksi kuukausien kuluessa selvisi, että hän olikin rannoilla myynyt koruja.
Koko ikäni olen käyttänyt julkista liikennettä ja kun työvuosia kertyi reilut neljäkymmentä on bussimatkoja tullut tehtyä aika monta. Kerran joku nainen huusi noin metrin päästä, että vitun huora mene pois täältä, yms rumaa ja tyhmää. Toisen kerran, taas bussipysäkillä humaltunut mies nimitteli neekerinnussijaksi, kun juttelin vietnamilaisen kanssa.
Tunnen pienen pojan, joka tulee silloin tällöin koulusta pahoilla mielin. Taas jostain tekosesta tai tappelusta syytettiin juuri häntä. Onko jo lapsiryhmässä turvallisinta tietää kuka aina tekee mitäkin. Onko kukaan kertonut, että ajattelukin on sallittua.
Se että kerran humahutin Leenaa ei enää kulje varjona 65 vuotiaalle. Tiedän että en lyö ketään, mutta mitä jos naapurin mummo seisoi korva ovessa, onko hänellä kerrottavaa toiselle naapurille. Olinko kenties jonkin aikaa lastenhakkaaja.
Laitanko tästä lähtien kaikki koruntekijät mielessäni sitaateihin.
Kulkeeko jossain ihmisiä, jotka minut nähdessä ajattelevat että tossa se huora ja neekerinnussija menee.
Ei kai se noin yksinkertaista voi olla. Vai onko sittenkin.
Meille isoille ihmisille juorut ja leimat tuntuu hyttysenpistoilta, kun taas pienet ihmiset, joilla ei vielä ole itsetuntemus rakentunut, saattavat satuttaa itsensä pahastikin. Eiköhän sitä aika pieneksi tuntisi itsensä itsekukin jossain kaukana kaukana omasta kielestään ja omaksutuista arvoista ja tavoista.
Melko monesti minäkin olen ymmärtänyt väärin tai ilmaissut itseäni niin, että olen tullut väärinymmärretyksi.
Joskus olen päästellyt pieniä valkeita valheitakin.
Jos kaikki tämä ja paljon muuta olisi tapahtunut vaikka Kongossa, (minulle valkolaiselle) olisinko vetänyt johtopäätökseksi, että hulluja noo kongolaiset, tai ainakin rasisteja.
Joskus on niin vaikea ymmärtää toista samanmoista, vaikka kieli ja kulttuuri olisivatkin samat.
Muuttuva maailma, elämä täällä kotosuomessakin, edellyttää myös meidän kaikkien muuttumista. Ei ennen ollut sen paremmin. Meillä on sentään ajattelun ja ilmaisun vapaus, on on.
Isommat sisarukset (M&T), tarinankertojia kun olivat hekin, kertoivat Somerolla, pysäkin takametsän siimeksessä elelevästä ihmissudesta. Se tarina upposi liiankin hyvin kuopukseen. Muistaa vieläkin pysäkin.
Satojen kouluttamieni maahanmuuttajien joukossa oli tyylikään näköinen, keski-ikäinen herra, joka useampaan kertaan kertoi olevansa korutaiteilija, suunnitteli ja teki kuulema hopea ja kultakoruja. Etsin hänelle kieliharjoittelupaikkaa Kalevalakorua myöten, olin vähän närkästynyt, kun ei kukaan huolinut. Loppujenlopuksi kuukausien kuluessa selvisi, että hän olikin rannoilla myynyt koruja.
Koko ikäni olen käyttänyt julkista liikennettä ja kun työvuosia kertyi reilut neljäkymmentä on bussimatkoja tullut tehtyä aika monta. Kerran joku nainen huusi noin metrin päästä, että vitun huora mene pois täältä, yms rumaa ja tyhmää. Toisen kerran, taas bussipysäkillä humaltunut mies nimitteli neekerinnussijaksi, kun juttelin vietnamilaisen kanssa.
Tunnen pienen pojan, joka tulee silloin tällöin koulusta pahoilla mielin. Taas jostain tekosesta tai tappelusta syytettiin juuri häntä. Onko jo lapsiryhmässä turvallisinta tietää kuka aina tekee mitäkin. Onko kukaan kertonut, että ajattelukin on sallittua.
Se että kerran humahutin Leenaa ei enää kulje varjona 65 vuotiaalle. Tiedän että en lyö ketään, mutta mitä jos naapurin mummo seisoi korva ovessa, onko hänellä kerrottavaa toiselle naapurille. Olinko kenties jonkin aikaa lastenhakkaaja.
Laitanko tästä lähtien kaikki koruntekijät mielessäni sitaateihin.
Kulkeeko jossain ihmisiä, jotka minut nähdessä ajattelevat että tossa se huora ja neekerinnussija menee.
Ei kai se noin yksinkertaista voi olla. Vai onko sittenkin.
Meille isoille ihmisille juorut ja leimat tuntuu hyttysenpistoilta, kun taas pienet ihmiset, joilla ei vielä ole itsetuntemus rakentunut, saattavat satuttaa itsensä pahastikin. Eiköhän sitä aika pieneksi tuntisi itsensä itsekukin jossain kaukana kaukana omasta kielestään ja omaksutuista arvoista ja tavoista.
Melko monesti minäkin olen ymmärtänyt väärin tai ilmaissut itseäni niin, että olen tullut väärinymmärretyksi.
Joskus olen päästellyt pieniä valkeita valheitakin.
Jos kaikki tämä ja paljon muuta olisi tapahtunut vaikka Kongossa, (minulle valkolaiselle) olisinko vetänyt johtopäätökseksi, että hulluja noo kongolaiset, tai ainakin rasisteja.
Joskus on niin vaikea ymmärtää toista samanmoista, vaikka kieli ja kulttuuri olisivatkin samat.
Muuttuva maailma, elämä täällä kotosuomessakin, edellyttää myös meidän kaikkien muuttumista. Ei ennen ollut sen paremmin. Meillä on sentään ajattelun ja ilmaisun vapaus, on on.
perjantai 28. joulukuuta 2012
Joulun aikaan
Melkein tärkeintähän se syöminen on jouluna. Ainoastaan yhdessäolo menee ohi. Oli niin mukava nähdä lapsenlapsia, niitä aikuisia miehiä, oikein ajan kanssa. Kiitos.
sunnuntai 23. joulukuuta 2012
lauantai 22. joulukuuta 2012
Ajatuksia manipuloinnista
Hiljaisuus antaa ison avaran tilan ajatuksille. Ja tuntemuksille. Aina se ei kuitenkaan ole niin kivaa.
Nyt kun olen ottanut "käsittelyyni" manipuloinnin, huomaan miten huomaamattomasti ihmiset (jotkut) ovat opineet sitä käyttämään. Usein itsekään sitä tiedostamatta.
Ja miten jotkut toiset ottavat kaiken vastaan, edes tunnistamatta manipulointia.
Ehkä meissä kaikissa on sitä vikaa, ja joskus se lienee tarpeellistakin.
Ihan pienet lapsetkin saattavat olla taitavia manipuloimaan (suloisuudellaan, iloisuudellaan, kauneudellaan). Ja toiset manipuloivat kaikissa ihmissuhteissaan.
Isommassa mittakaavassa, läpi historian havinan, on ollut alistavia ja agressiivisia ja autoritäärisiä tai karismaattisia johtajia, jotka kansat hyväksyvät hurraten. Mitä kaikkea onkaan hallittu ja piilotettu manipuloinnin keinoin. Aika paljon on mielestäni kysymys vallan käytöstä.
Pääasiassa pidän itseäni reippaana ja rohkeana selviytyjänä, mutta toinen puoli minusta on hyvin vastaanottavainen ja alistuva.
Byrograattinen järjestelmä, ilman inhimillisyyttä, tekee minut avuttomaksi.
Arvostan kovasti ihmisiä joilla on rohkeutta kohdata ihminen yksilönä, asiakkaan, potilaan tai lapsen
sijaan (haloo oikeesti aikuiset). Ja toimia oman oikeudentajunsa mukaan.
Siihen tarvitaan ainakin itsensä arvostamista ja rohkeutta rikkoa rajoja, ainakin siirrellä niitä vähän.
Eikä se ainakaan helppoa ole.
Toivotan oikein Rauhallista Joulua, paljon Rakkautta ja Hyvääkin Parempaa Uutta Vuotta!
Nyt kun olen ottanut "käsittelyyni" manipuloinnin, huomaan miten huomaamattomasti ihmiset (jotkut) ovat opineet sitä käyttämään. Usein itsekään sitä tiedostamatta.
Ja miten jotkut toiset ottavat kaiken vastaan, edes tunnistamatta manipulointia.
Ehkä meissä kaikissa on sitä vikaa, ja joskus se lienee tarpeellistakin.
Ihan pienet lapsetkin saattavat olla taitavia manipuloimaan (suloisuudellaan, iloisuudellaan, kauneudellaan). Ja toiset manipuloivat kaikissa ihmissuhteissaan.
Isommassa mittakaavassa, läpi historian havinan, on ollut alistavia ja agressiivisia ja autoritäärisiä tai karismaattisia johtajia, jotka kansat hyväksyvät hurraten. Mitä kaikkea onkaan hallittu ja piilotettu manipuloinnin keinoin. Aika paljon on mielestäni kysymys vallan käytöstä.
Pääasiassa pidän itseäni reippaana ja rohkeana selviytyjänä, mutta toinen puoli minusta on hyvin vastaanottavainen ja alistuva.
Byrograattinen järjestelmä, ilman inhimillisyyttä, tekee minut avuttomaksi.
Arvostan kovasti ihmisiä joilla on rohkeutta kohdata ihminen yksilönä, asiakkaan, potilaan tai lapsen
sijaan (haloo oikeesti aikuiset). Ja toimia oman oikeudentajunsa mukaan.
Siihen tarvitaan ainakin itsensä arvostamista ja rohkeutta rikkoa rajoja, ainakin siirrellä niitä vähän.
Eikä se ainakaan helppoa ole.
Toivotan oikein Rauhallista Joulua, paljon Rakkautta ja Hyvääkin Parempaa Uutta Vuotta!
torstai 20. joulukuuta 2012
Luettua/koettua
Eilen sain luettua yhdysvaltalaisen psygologin ja erityisopettajan Torey Hayden kirjoittaman kirjan Hiljaisuuden lapset. Yhdeksän vuotiaan, kaksi vuotta kaapattuna ollen tytön, neljä vuotiaan älykkään ja iloisen pienen puhumattoman pojan ja 82 vuotiaan syvästi masentuneen naisen todellisuuteen pohjautuvat tarinat.
Minua miellytti myös se, että ns. asiantuntija uskalsi jatkuvasti ja avoimesti tarkastella omaa toimintaansa, ja uskalsi nähdä myös virheensä, jolloin pystyi tarvittessa muuttamaan toimintatapojaan.
Ajattelen, luulen, että ihmiset, jotka eivät uskalla nähdä tai kohdata avoimin silmin omia tunteitaan ja kokemuksiaan, eivät myöskään pysty kohtaamaan toisten iloja ja suruja suurella sydämellä.
Minulle hiljaisuus, vetäytyminen, eristäytyminenkin, tekee hyvää. Tiedän olevani rakastettu ja tärkeä. Ja minä rakastan.
Manipulointi on päivän sana.
Minua miellytti myös se, että ns. asiantuntija uskalsi jatkuvasti ja avoimesti tarkastella omaa toimintaansa, ja uskalsi nähdä myös virheensä, jolloin pystyi tarvittessa muuttamaan toimintatapojaan.
Ajattelen, luulen, että ihmiset, jotka eivät uskalla nähdä tai kohdata avoimin silmin omia tunteitaan ja kokemuksiaan, eivät myöskään pysty kohtaamaan toisten iloja ja suruja suurella sydämellä.
Minulle hiljaisuus, vetäytyminen, eristäytyminenkin, tekee hyvää. Tiedän olevani rakastettu ja tärkeä. Ja minä rakastan.
Manipulointi on päivän sana.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)