Nyt on sitten tunti tanssittu ja kahviteltu Eijan kanssa. Kävely kilometrejä tuli ainakin se seitsemän. Afrotanssi on ihan mukavaa, mutta nyt joudun uudestaan sopeutumaan tunteeseen että en osaa.
Jos saan jaloilla rytmistä ja askelista kiinni, pitäisi vielä käsiäkin heilutella samaan tahtiin. Siinä kohtaa meinaan eksyä. Muut ovat harrastaneet lajia jo 3-10 vuotta ja tällä hetkellä taidan olla ainoa aloittelija.
Onhan sitä jo joitakin vuosia tullut porskuteltua asioiden ja tekemisten kanssa, jotka on voinut kuvitalla osaavansa. Ja nyt tarvitsen opetusta suunnilleen jalasta pitäen.
Ei se nyt ihan nöyryytyksen puolelle mene, mutta on siinä tunteessa sietämistä, kun huomaa miten helppoa se on muille. Mutta kyllä minä vielä opin. Ja sitten kaikki saa nähdä afrotanssi esityksiäni kaikissa kissanristiäisissä. Itse asiassa ehkä esiinnyn jo vauvelin ristiäisissä. Ok, lupaan että en esiinny koskaan missään.
Huilitauon paikka. Kellahdan lehden kanssa sohvalle ja saatanpa torkahtaakin.
Ajatteles miten ihanaa nille pitkään tanssineille, kun voivat tuntea oppineensa jotain siinä vuosien kuluessa... Taidat olla ihan nainen paikallaan, elämällä tarkoitus ja silleen :)
VastaaPoista