Aamulla päätin että en edes katso kelloa, nukun niin kauan kuin nukuttaa. Heräsin puolenpäivän jälkeen. Söin aamupalan kierrätyslehtiä lueskellen, nautiskellen ja mietiskellen.
Nöyryys; yksi niistä aiheista, joka on ollut jo vuosikymmeniä mietintämyssyssäni.
Elää nöyrästi on sama kuin elää täydesti. Nöyränä voi tunnustaa omat rajansa. Rajansa tunnistaen voi elää rohkeasti. Päivittäin, tai ainakin lähes, törmään uusiin asioihin, joista haluaisin selvitä, tai haluaisin niitä ymmärtää. Eikä se edes pelota tai hävetä. On ihanaa kun voi pyytää apua luotettavilta ja arvostamiltaan ihmisiltä, ja saada sitä.
Omia rajoitteitani on se, etten luota järjestelmän/yhteiskunnan tukeen. Hyvinvointivaltiossamme olisi paljonkin parantamisen varaa, ennenkuin siitä olisi todellista apua kaikille tarvitseville.
Mikään systeemi ei tietenkään korvaa ihmisten toisilleen antamaa apua, pientä eikä suurta.
Ylimielisyys ja uhma; olisivatko ne nöyryyden vastakohtia. Toisaalta, eniten inhosin nöyrä sanaa murrosikäisenä kun ajatukset alkoivat enenevässä määrin olla omatekoisia. Nöyryyden arvelin olevan alamaisuutta, ja sehän ei minulle sopinut.
Olen myös kuullut tai lukenut että nöyryys ja kiitollisuus olisivat sisaruksia. Se sopii minulle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti