Pidän Donna Leonin tyylistä kirjoittaa, mutta en kirjojen lopuista. Suututtaa se keinojen vähyys, jolla
komissario Brunetti joutuu sietämään rahan ja vallan voitot, oikeudenmukaisuudesta ei jää hajuakaan.
Suuttumus, varsinkin viha, ovat aina olleet heikkoja kohtiani. Taisin olla noin 18 vuotias kun tunnistin vihaa itsessäni, tai hyväksyin tunteen. Aikaisemmat aavistelut johtivat aina itsesyytöksiin. Uskalsin näyttää negatiivisia tunteitani vain murjottamalla, joka sekin oli kiellettyä. Nyt poljen jalkaa ja päästelen ärräpäitä. Haurastuvien luiden vuoksi kannattanee ruveta miettimään polkasun voimakkuutta.
Pinaattikeittoa en ole sitten lapsuuteni syönyt, eilen kokeilin, ja olihan se parempaa, mutta ei nyt niiin hyvää. Pastaa voi muunnella mielensä mukaan. Viimeksi yhdistelin pekonia, aurinkokuivattuja tomaatteja ja herkkusieniä juustokermalla. Savipadassa muhinut juurespata on myös herkkuani. Itse sävelletty ja sovitettu ruoanlaitto on ihan mukavaa paikotellen, mutta joskus vielä oikasen ja tyydyn ruisleipään tai itseleivottuihin sämpylöihin, joista myös voi tehdä monenlaisia versioita. Kala on kauhean kallista, enkä raaski sitä syödä kuin muutaman kerran viikossa. Toisella kerralla se on silakkaa, kymmenestä fileestä saa 5 silakkapihviä, joista yksi jää vielä leivän päälle iltapalaksi. Hyvä ruoka, parempi mieli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti